Brittiläisen Cambridgen yliopiston tutkijat julkaisivat viime kuussa tutkimuksen, jonka mukaan voi tai muut kovat rasvat eivät ole yhteydessä sepelvaltimotautiin. Analyysi perustui 72:n aiemman tutkimuksen aineistoon muun muassa Yhdysvalloista ja Euroopasta. Tieto tutkimuksesta levisi kulovalkean tavoin tiedotusvälineissä ja blogeissa. Suomessa siitä uutisoi ainakin Helsingin Sanomat, Yle ja Iltasanomat.
Vähemmälle huomiolle mediassa jäi se, että tutkijat olivat tehneet useita metodisia virheitä. Lisäksi jäi epäselväksi, miksi tutkimuksessa ylipäätään saatiin sellaisia tuloksia kuin siinä saatiin.1
Uutisia lukiessani mieleeni palasi vastaava episodi kolmen vuoden takaa. Silloin eräässä meijeriteollisuuden rahoittamassa tutkimuskoosteessa tultiin samaan johtopäätökseen, ettei kovalla rasvalla ole yhteyttä sydän- ja verisuonisairauksiin. Ja aivan kuten nytkin, uutinen tutkimuksesta levisi nopeasti ympäri maailmaa. Tutkimuksen julkaissut tiedelehti American Journal of Clinical Nutrition julkaisi samoihin aikoihin myös kolme kriittistä kommentaaria, jotka osoittivat meijeriteollisuuden tutkimuksessa olleita puutteita. Moniko uutisoi näistä kommentaareista? Ei kovinkaan moni.
Mielestäni media aika harvoin onnistuu dokumentoimaan tieteen tapahtumia tasapainoisesti. Tämä johtunee jo uutiskriteereistä itsestään: epätavallisilla ilmiöillä on enemmän uutisarvoa kuin tavallisilla. Näin ollen poikkeuksellinen tutkimustulos uutisoidaan todennäköisemmin kuin ennalta-arvattava. Samoin kaikki jälkipuinti jäänee helposti uutisoimatta, koska sillä on valtamediassa vain vähän uutisarvoa ja sen käsittely voi olla toimittajalle liian vaikeaa.
Sen enempää spekuloimatta, haluan ottaa esiin muutaman esimerkin siitä, miten kuva tieteestä vääristyy mediassa. Tarkoituksenani ei ole parjata toimittajia. Mielestäni on kuitenkin aiheellista alleviivata, että tiede- ja terveysjournalismissa on parantamisen varaa.
Puhutaan rasvasodasta, jota on käyty myös suomalaisissa tiedotusvälineissä. Tällä median sotatantereella terveysviranomaisille uhkaa tulla takkiin, kun agressiivinen ihmisryhmä on käynyt taisteluun lääke- ja ravitsemustiedettä vastaan.
Toisto tekee tarinasta totta
Lähes jokainen suomalainen kuvittelee, että hinnat nousivat, kun Suomi siirtyi euroon vuonna 2002, vaikka se ei pidä paikkaansa. Euron vaikutus hintojen nousuun on tyyppiesimerkki tarinasta, josta tuli kansantotuus.
Tarinan muuttuminen vallitsevaksi mielipiteeksi edellyttää sitä, että sitä toistetaan tarpeeksi. Enemmistöä ei edes tarvita, vaan joskus siihen riittää pienikin ihmisryhmä. Viestinnän professori Leif Åberg Helsingin yliopistosta huomautti Ylelle, että Yhdysvalloissa toimivan teknillisen yliopiston Rensselaer Polytechnic Instituten mukaan jo kymmenen prosentin kannatus riittää.
”Jos siis kymmenen prosenttia esimerkiksi journalisteista uskoo vakaasti johonkin tiettyyn asiaan, niin siitä tulee pikku hiljaa vallitseva mielipide”, Åberg sanoi.
Tämä ilmiö on nähty suomalaisessa rasvakeskustelussa, kun pieni mutta äänekäs ihmisjoukko kielsi lääketieteessä vallitsevan kolesteroliteorian, jonka mukaan veren suurentunut kolesterolipitoisuus aiheuttaa valtimonkovettumatautia. Vaikka nämä ”kolesteroliskeptikot” edustavat marginaaliryhmää, on rasvakeskustelun myötä voin ja muiden kovien rasvojen käyttö Suomessa yleistynyt ja väestön kolesterolitaso noussut.
Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen ylijohtaja Erkki Vartiainen myöntää Ylelle, että viralliset suositukset ovat jäämässä tappiolle informaatiosodassa siitäkin huolimatta, että harva lääkäri kyseenalaistaa ne. Mediassa rintamalinjojen voimasuhteet hämärtyvät ja maallikon voi olla vaikea arvioida, kuka on todella asiantuntija. Tämä pätee etenkin sosiaalisessa mediassa, jossa kuka tahansa voi esiintyä terveyden auktoriteettina.
Voimasuhteet hämärtyvät
Journalismin periaatteisiin kuuluu, että kaikki osapuolet huomioidaan tasavertaisina.
Vaikka tämä kuulostaa oikeudenmukaiselta lähestymistavalta, se ei välttämättä sovellu tiedejournalismiin, jota myös terveysjournalismi on. Tiede kun ei ole demokratiaa, jossa jokainen ääni on tasavertainen.
Kun kaksi epätasa-arvoista näkökulmaa esitetään mediassa tasavertaisena, syntyy nk. tasapainoharha. Tämä harha on tuttu etenkin ilmastonmuutosta koskevasta uutisoinnista.
Erään selvityksen mukaan yli puolet vuosien 1988–2002 välillä julkaistuista amerikkalaisista sanomalehtiartikkeleista tarjosi tasavertaisesti palstatilaa sekä ilmastotieteilijöille että -skeptikoille. Ongelma on se, että keskustelu asiasta ei ole alkuunkaan tasavertainen. Skeptikot eivät yleensä ole ilmastotieteilijöitä. Tieteen omilla foorumeilla tilanne onkin aivan toisenlainen. Vuosien 1993–2003 välillä reilusta 900:sta ilmastonmuutosta koskevasta tieteellisestä julkaisusta yksikään ei kiistänyt ihmisen osuutta ilmastonmuutoksessa.
Toisinaan media saattaa kallistaa tasapainoa tarkoituksenmukaisesti väärään suuntaan. Hyvä esimerkki tästä nähtiin lokakuussa 2013, kun ABC:n tiedeohjelma Catalyst hyökkäsi kolesteroliteoriaa ja kolesterolilääkkeitä vastaan.
Ohjelmassa haastateltiin kahdeksaa kolesteroliskeptikkoa, jotka saivat yhteensä 27 minuuttia puheaikaa. Kolesteroliteorian puolesta puhui vain kaksi asiantuntijaa, yhteensä 4,5 minuuttia. Tästä epäsuhdasta huomautti mediakriittinen tv-ohjelma Media Watch.2
Toisaalta, vaikka Catalyst olisi tarjonnut debatin molemmille osapuolille yhtä paljon puheaikaa, olisi se silti antanut väärän kuvan. Sillä aivan kuten ilmastonmuutoksenkin kohdalla, on kolesteroliteoriasta pitkään vallinnut tiedeyhteisössä varsin yksimielinen käsitys. Debatti aiheesta oli ja meni, kuten rasvatutkija Daniel Steinberg toteaa kirjassaan The Cholesterol Wars, joka kertoo tarinan kolesterolitutkimuksen historiasta.
Steinbergin mukaan vuonna 1978 tehdyssä kansainvälisessä selvityksessä 203:sta kolesterolitutkijasta vain kaksi kielsi veren kolesterolin merkityksen sydän- ja verisuonitaudeissa. 16 peräänkuulutti vielä lisää tutkimusta, ennen kuin kolesteroliteorian pohjalta tehtäisi kaiken kansan kattavia ravitsemussuosituksia.
Huomaa, että tämä tapahtui aikana ennen statiineja ja monia tärkeitä tutkimuksia. Sittemmin kolesteroliteoria on vakiintunut, Steinberg korostaa kirjassaan.
Vuonna 1984 Yhdysvaltain terveysviraston konsensuskokouksessa äänestettiin yksimielisesti kolesteroliteorian puolesta.
Kuka on todella asiantuntija
Tasapainoharhalla ratsastaminen on osa myös dieettigurujen markkinointia. Sitä hyödyntää mm. akupunktion harjoittaja Chris Kresser, joka on yksi amerikkalaisen paleoliikkeen johtohahmoista. Hän on kirjoittanut kirjan Your Personal Paleo Code.
Kresserin mukaan kolesteroliteoriasta on olemassa kaksi äärileriä. Ensimmäistä leiriä edustavat ”kolesteroliuskovaiset”, kuten Yhdysvaltain sydänliitto, ja toista ”kolesterolikieltäjät”, kuten karppausgurut.
”Niin kuin polarisoituneiden kysymysten kohdalla yleensä, totuus piilee jossain keskellä”, Kresser kirjoittaa verkkosivullaan. Hän myy omaa totuuttaan hintaan 147 dollaria.
Kresserin myyntipuheelle on olemassa nimi ja se on argumentum ad temperantiam, kohtuuteen vetoaminen tai väärä kompromissi. Joko tietoisesti tai tiedostamattaan, Kresser pyrkii vetoamaan ihmisen taipuvaisuuteen suosia ns. kultaista keskitietä.
Myyntipuheessa on kuitenkin pohjimmiltaan kyse tasapainoharhasta. Kresser asettaa koulutetut alansa huippuasiantuntijat samalle viivalle dieettigurujen ja muiden alojen ammattilaisten kanssa. Muista myös, että ”kolesterolikieltäjät” ovat täysin verrattavissa ilmastonmuutoksen kieltäjiin – kyse on pseudotieteestä.
Kresser siis väittää, että totuus piilee jossain informaation ja disinformaation välissä. Yhtä absurdia olisi ajatella, että totuus ihmislajin kehityshistoriasta piilee jossain evoluutioteorian ja luomiskertomuksen välissä.
Tämä sama ”leiriajattelu” korostuu yhä useimpien dieettigurujen retoriikassa. He tietävät, että äärimmäiset asiat ja ilmiöt kuulostavat epäuskottavilta. Asettumalla ääripäiden väliin, voi itse näyttäytyä tolkun miehenä tai naisena. Usein kuvatut ääripäät ovat olkiukkoja, kuten nyt ryhmä nimeltä ”kolesteroliuskovaiset”, joiden tarkoituksena on tehdä vallitsevasta lääketieteen käsityksestä jonkinlainen karikatyyri.
Sosiaalisen median ansiosta dieettigurut voivat helposti rakentaa oman verkostonsa ja jopa omat tiedotusvälineensä. Tästä hyvänä esimerkkinä toimii Kresserin edustama paleoliike, jossa liikkeen johtohahmot viittaavat jatkuvasti toisiinsa, luoden kuvan asiantuntijayhteisöstä. Näin syntyy internetin peilitalo, jonka sisällä vallitsee oma totuus, omat historiankertomukset ja omat auktoriteetit.
Peilitalon sisälle eksynyt altistuu jatkuvasti disinformaatiolle, minne ikinä katsookin, sillä jokainen linkki johtaa gurusta toiseen. Peilitaloon juuttuneen tilannetta ei helpota sekään, että valtamedia onnistuu vain harvoin riittävästi korostamaan, mitkä käsitykset ovat tieteentekijöiden keskuudessa vakiintuneita ja mitkä eivät.
Kun alussa mainittu Cambridgen yliopiston rasvatutkimus julkaistiin, moni kysymys jäi ilmaan leijumaan. Onko ravitsemussuositukset nyt kumottu vai ei? Entäs kolesteroliteoria?
Brittitutkijat saivat toruja kollegoiltaan. Harvardin yliopiston ravitsemustieteen osaston johtajalta Walter Willett totesi Science-lehdessä, että tutkimus on saanut aikaan suurta vahinkoa. Vaikka sen päätelmiä korjailtiin tiedelehdessä, tieto tästä tuskin koskaan saavuttaa valtaväestöä.
Willettin mielestä olisikin syytä harkita koko tutkimuksen kumoamista tavalla, joka saisi mediassa yhtä suurta näkyvyyttä. Tästä kertoi Suomessa Yle.
Kilpailu viestinnän herruudesta jatkuu. Rasvasodan lopullinen voittaja julistetaan mediassa.
1 Näkökulmani Cambridgen yliopiston koontianalyysistä voi lukea Trainer4You:n sivulta: Näkökulma: Epäterveellisesti voi syödä monella tapaa. 24.3.2014.
2 Catalyst-ohjelman kolesteroliteoriaa kritisoivat jaksot on vedetty pois ABC:n sivulta. Asiasta tiedotti ABC 12.5.2014.
Veikko P
Kun ei itse ole tutkija, eikä edes lääkäri täytyy totuus valita monen kilpailijan kesken.
Puolen valinnassa on uskoakseni yhtä suuri merkitys luonteella, kuin olemassaolevalla tiedollakin.
Itse kallistun usein, jos vain suinkin järki sallii, kiistanlaisemmalle kannanotolle.
Siis tyyliin mieluummin Heikkilä, kuin Puska. Käytännössä tämä tarkoittaa, että nyt eläkeläisenä olen paremmassa kunnossa, kuin työikäisenä, vaikka muu ei ole muuttunut kuin ravinto ja pikkuisen liikunta.
Apoleon
”nyt eläkeläisenä olen paremmassa kunnossa, kuin työikäisenä, vaikka muu ei ole muuttunut kuin ravinto ja pikkuisen liikunta”
Teet siis eläkeläisenäkin samanlaista työtä ja yhtä paljon kuin työelämässä ollessasi? Ja käytät vapaa-aikasikin samalla tavoin?
Tuomo Pesonen
En ole asiantuntija terveyden ja hyvinvoinnin suhteen vaikka työskentelenkin aiheen parissa.
Olen päätynyt siihen tulokseen että ei minun tarvitsekaan olla, jos vain osaan valita sen, mistä tietoni/ ”totuuteni” hankin. Asiantuntijuuden varaan niille aika harvoille, joilla on siihen liittyvä koulutus, kokemus ja kiinnostus
Olisiko niin että eräänlaista tiedon keskiarvoa edustaa ns. tieteen valtavirta? Kun otetaan riittävän paljon laadukkaita tutkimuksia/ tutkijoita / tuloksia, niin lähestytään ajankohdan käyttökelpoisinta näkemystä.
Olen tyytyväinen kun löysin tämän sivuston, koska on ilmiselvää että on otettava huomioon myös niitä harhoja joita tuossa edellä esitit. On tutkittava uteliaana terveyteen ja hyvinvointiin liittyvää kirjoittelua, mutta on myös arvioitava siihen liittyvää viestintää.
Jussi Riekki
Mielestäni tiedon lähteen merkitys korostuu jatkuvasti enemmän. Nykyaikana tietoa on valtavasti tarjolla, kun kuka tahansa voi sitä tuottaa. Tarjonnan laatu laskee väistämättä – asiantuntijat kun harvoin saavat vastinetta sille työlle, jota esimerkiksi oman verkkosivun ylläpitäminen vaatisi. Tieteentekijöitä ei palkita blogin lukijamääristä tai esiintymisistä mediassa. (Päinvastoin olen kuullut, että esimiesten toimesta on joskus jopa kehotettu rajoittamaan preesenssiä mediassa – tässä on toki kyse vain yksittäistapauksista.)
Toisaalta myös tieteellisten julkaisujen määrä on ymmärtääkseni kasvussa ja asiantuntijuuden ala kapenee. Sikäli uskon, että on yhä tärkempää konsultoida tietystä aiheesta nimenomaan juuri sen alan asiantuntijaa. Ihminen kun voi olla nero yhdellä alalla ja hukassa toisella. Itse nojaan ensisijaisesti erilaisten tiede- ja asiantuntijayhteisöjen tuottamaan tietoon.
Kiitoksia kommentistasi. Tervetuloa jatkossakin lukemaan.
Reijo Laatikainen
Olen pitkälti samaa mieltä, että medialla on keskeinen rooli. Lisäksi olen sitä mieltä, että asiat eivät ole niin yksinkertaisia kuin joskus on haluttu ylhäältäpäin esittää. Liika yksinkertaistaminen ja musta-valkoinen kertominen myös viranomaispuolelta ja asiantuntijakaartista ruokkii tällaisia ilmiötä. On aina syytä katsoa myös omaan pesään.
Nature-lehden editoriaali 2013 on minusta nytkin ajankohtainen, kun Willett haukkuu metan jota kollega proffa Dariush Mozaffarian Harvardista oli kirjoittamassa.
Nature 23.5.2013 Shades of grey: ”It is risky to oversimplify science for the sake of a clear public-health message.”
”It is easy to see why those who spend their lives trying to promote the health of others gnash their teeth when they see complex findings whittled down to a sharp point and used to puncture their message. It is more difficult, from a scientific perspective, to agree that these findings should not be published and discussed openly, warts and all, purely because they blend uncertainty into a simple mantra. Make things as simple as possible, Einstein said, but no simpler. And simple, black-and-white messages can cause confusion of their own. All things in moderation — and that should include the language we use.”
Tuomo Pesonen
Toisinaan huomaa joissain väitteissä sitä logiikkaa, että kun jotkut suuret nerot ovat olleet aikaansa edellä ja senaikaista yleistä tietoa/luuloa vastaan, niin tästä seuraa automaattisesti se että olemalla erimieltä virallisten suositusten kanssa on oikeassa (=aikaansa edellä).
Eikö nyt kuitenkin ole niin että kun on voitu siirtyä luulottelusta enemmän tieteelliseen ajatteluun, niin valtaosassa asioita ollaan hämmästyttävänkin yhtä mieltä? Onko esimerkiksi ravintotieteessä päätelmien suhteen kovin suurta ”heilahtelua” todellisten asiantuntijoiden kesken?
Jussi Riekki
Mielestäni ravitsemus- ja lääketieteessä ollaan pääpiirteisesti samaa mieltä asioista. Suositukset ovat kauttaaltaan melko yhteneviä.
Se, miten tieteen tapahtumista viestitään valtaväestölle, herättää sitten enemmän erimielisyyksiä ja siitä hyvänä esimerkkinä on Reijonkin viittaama Walter Willett. Viestintä selvästi puhuttaa nyt ravitsemuksen asiantuntijoita. Aihe oli itseasiassa pinnalla myös ravitsemustieteen 30-vuotisjuhlaseminaarissa Itä-Suomen yliopistolla viime vuoden lopulla.
Reply
LDLRichard
Reiska,
tieteellinen yhteisö päättää mikä on laadukasta, ja mikä. Tuleeko AHA, WHO, THL, jne. kääntämään kelkaansa Mozzafarianin tekeleiden siivättämä? Aika näyttää. Todennäköisesti ei.
S-T meta-analyysin julkaissutta tiedelehteä kehoitettiin olemaan julkaisematta tutkimusta laatuongelmien takia usealta eri taholta. Lehti päätti julkaista meta-analyysin, mutta sisällyttää samaan julkaisuun editoriaalin (Stamler 2010), jossa koko tekele haukuttiin lyttyyn. Chowdhuryn meta-analyysin julkaissutta lehteä ollaan niin ikään kritisoitu siitä, että se ylipäätänsä julkaisi artikkelin. Ja tässkin tapauksessa syynä ovat (ymmärtääkseni) laatu-ongelmat, ei politisointi. Stamlerin editoriaalista ei saatu koskaan lukea mediassa, etkä sinäkään koskaan mitään poikkeusta tehnyt tämän osalta.
Reply
Mie
Nämä tällaiset anonyymin lähteen suuhun laitetut ”tiedän että huomautettiin” tyyliset höpinät voisi jättää täysin pois. Silkkaa juoruilua asiassa jossa painoarvoa on vain ja ainoastaan tieteellisellä näytöllä.
Jussi ja Reijo molemmat kirjoittivat tästä uudesta meta-analyysistä jo ansiokkaasti joten ei siitä sen enempää.
Reply
Reijo Laatikainen
Sen paremmin suomalaiset ravitsemussuositukset, AHA tai THL tuskin myöskään ottavat hyvin vähärasvaista dieettiä suorituksiinsa, jota ymmärtääkseni Richard liputtaa. Aika näyttää, mutta nyt sitä ei suosita mikään mainitsemistasi viranomaistahoista.
Olen viitannut tai joku muu kuten sinä on viitannut Stamlerin kriitikkiin useammassa kirjotusteni keskusteluissa ja artikkelissa. En ole sitä erikseen esitellyt, kuten yleensä muitakaan pääkirjoituksia tai lettereitä päätoimittajalle. Et ole kyllä itsekään esitellyt Siri-Tarinon vastausta Stamlerin kritiikkiin. Tällainen keskustelu jonkin kiistanalaisen julkaisun jälkeen on tavanomaista, ja jokainen nostaa siinä omaa kantaansa tukevia asioita esille. Stamlerin kriitiikkiä ei mielestäni voi millään nähdä lopullisena vastauksena, kuten sinulla tuntuu olevan tapana esittää. Jos kerta Stamler et co. on vahvasti tuota mieltä, niin sopii ajaa uudet meta-analyysit sopivilla aineistoilla, ja kokeilla saada sen julkaistuksi. Sen nostan kyllä esiin jos sellainen putkahtaa häneltä tai muilta.
Olen esitellyt kaikki vuoden 2009 jälkeen ilmestyneet rasvan modifiointia koskevat väestötutkimus meta-analyysit ja kovien päätetapahtumien RCT-meta-analyysit. Siellä on sinun viitekehystäsi puolustavia Hooperin, Skeaff&Millerin ja Mozaffarian metat.
Duodecim tai Lääkärilehti tiedemedioina eivät näitä ole käsitelleet, mille on varmasti selityksensä.
Reply
Tuomo Pesonen
Reijolle, Jussille, ”mielle” ja vastaaville paljon kiitoksia asiallisista ja perustelluista kommenteista näissä niin sekavissa ja arvaamattomissa nettikommentoinneissa. Olette se järjenvalo, jonka avulla me perustyöntekijät terveyden ja hyvinvoinnin alalla työskentelevät kantaamme perustelemme.
Reply