Miksi ravitsemus on niin hämmentävää?

New York Times julkaisi eilen sunnuntaina artikkelin otsikolla Why Nutrition Is So Confusing. Artikkelin taustalla on Gary Taubes, palkittu amerikkalaisjournalisti.

Taubes tuli tunnetuksi vuonna 2007 kirjallaan Good Calories, Bad Calories, joka väittää, että kaikki mitä meille on opetettu terveellisestä ravitsemuksesta perustuu valheeseen ja roskatieteeseen.

Taubes itse on niin sanotun ”hiilihydraattihypoteesin” kannattaja. Kyseessä on harhainen ajatus, jonka mukaan nimenomaan ravinnon hiilihydraatit lihottavat ja sairastuttavat, kun taas rasva on harmitonta. Taubesin kirjan väitteitä on ruotinut perusteellisesti muun muassa Penningtonin lihavuuden tutkimusyksikön johtaja George Bray.

Menestyskirjansa julkaisun jälkeen Taubesilla tuntuu jääneen levy päälle. Lehtiartikkeli ja haastattelu toisensa jälkeen toistaa samaa mantraa, mukaan lukien kolme vuotta sitten julkaistu kirja Why We Get Fat. Tuore artikkeli New York Timesissä ei tee poikkeusta.

Epäilyksen markkinamiehet

Välillä on vaikea sanoa, onko Gary Taubes retoristen keinojen mestari vaiko yksinkertaisesti vain kyvytön tuottamaan johdonmukaisia argumentteja.

Taubesin mukaan tiede on ”rikkinäinen järjestelmä” ja siitä todisteena on viime vuosikymmenten aikana yleistynyt lihavuus. Hän ilmeisesti olettaa, että esimerkiksi ravitsemussuosituksia noudatetaan orjallisesti, vaikka tutkimukset kertovat kaikkea muuta. Puhumattakaan siitä, että lihavuus olisi ongelma, joka voitaisi yhdellä kertaa korjata.

Taubes on malliesimerkki niin sanotusta ”epäilyksen markkinamiehestä”, jollaista tieteen historioitsijat Naomi Oreskes ja Erik Conway kuvaavat kirjassaan Merchants of Doubt (2010). Kirja keskittyy pääosin ilmastonmuutoksen ja tupakoinnin terveyshaittojen kieltäjiin, mutta vastaava ihmisryhmä on löytänyt tiensä myös terveysaiheiden pariin.

Epäilyksen markkinamies ei ole tiedemies vaan kuten Oreskes ja Conway kuvaavat: ”tiedepuhetta” häikäilemättömästi hyödyntävä hämmennyksen kylväjä. Epäilyksen markkinamiehen pyrkimyksenä ei ole tieteen tai yleisen hyvinvoinnin edistäminen vaan jokin aivan muu.

Annan esimerkin. New York Times -lehdessä Taubes huomauttaa, että niissä väestöryhmissä, joissa syödään eniten kasviksia esiintyy vähiten ennenaikaisia kuolemia. Tämän perusteella tutkijat ovat Taubesin mukaan vain ”olettaneet” kasvisten lisäävän terveitä elinvuosia.

”Ja ehkäpä ne lisäävätkin”, hän jatkaa, mutta jättää kysymyksen ilmaan leijumaan.

Hetkinen – mikä on tämän huomautuksen tarkoitus? Vihjaako Taubes nyt, että kasvikset eivät olekaan terveellisiä? Kehottaako hän lukijaansa kyseenalaistamaan kasvisten syönnin terveellisyyden ja kannattavuuden?

Näin toimii epäilyksen markkinamies.

Pane merkille, että Taubes esittää vain harvakseltaan suoria ja perusteltuja väitteitä. Sen sijaan hänen retoriikassaan korostuvat avoimet kysymykset ja asioiden ristiriitaisuus.

Esimerkiksi kirjassa Good Calories, Bad Calories esitetään toistuvasti keskenään ristiriidassa olevia tieteellisiä havaintoja (mm. energiansaanti ei liity lihomiseen ja kohta se taas liittyykin; tyydyttynyt rasva ei lisää seerumin kolesterolia vaikka juuri hetki sitten kerrottiin päinvastaista).

Näitä havaintoja ei edes yritetä ymmärtää tai perustella vaikka tiede tarjoaa niihin päteviä vastauksia. Taubesille riitää, että lukijalle jää hämmentynyt vaikutelma ja kalvava epäilys asiantuntijoita kohtaan.

Samoin New York Timesin artikkelissaan Taubes pyrkii herättämään epäluuloa tieteentekijöitä kohtaan. Ja johdonmukaisten argumenttien sijaan hän esittää jälleen avoimia kysymyksiä.

Lihavuudesta ja diabeteksesta Taubes kirjoittaa: ”Jos todella ymmärrämme näitä sairauksia niin hyvin, niin miksi olemme epäonnistuneet niin surkeasti niiden ennaltaehkäisyssä?”

Näin palaset loksahtavat yhteen lukijan päässä juuri niin kuin Taubes toivoo, mutta ilman, että hän joutuisi varsinaisesti valehtelemaan.

Epäluulon ilmapiiri voittaa

Taubes vaatii ravitsemustieteeltä pomminvarmoja vastauksia, joita se ei perusluonteensa vuoksi koskaan pysty tarjoamaan. Ravitsemustieteessä puhutaan aina erilaisista todennäköisyyksistä, mutta ne eivät Taubesille kelpaa.

Tupakkateollisuus on hyödyntänyt tätä samaa taktiikkaa, kuten Oreskes ja Conway kertovat kirjassaan. Näyttöä ei yksinkertaisesti koskaan ole riittävästi.

Ikävä kyllä epäilyksen markkinamiehen omia väitteitä ei edes tarvitse osoittaa oikeiksi, sillä julkisessa keskustelussa pelkkä epäluulon ilmapiiri riittää – kävi debatissa lopulta miten kävi.

”Suuri yleisö, tiedotusvälineet ja päättäjät eivät kovin hyvin pysty seuraamaan tieteen kielellä käytävää väittelyä eivätkä arvioimaan väitteiden tasoa. Julkisuuteen näkyy vastakkainasettelu”, Markku Soikkeli Terveyden ja hyvinvoinnin laitokselta kirjoittaa blogitekstissään Kuinka turmiollisia tuotteita puolustetaan?

Hän summaa: ”Niin kauan kun asiasta on erimielisyyttä, ei päätelmiä voi tehdä, ja erimielisyyttä on niin kauan kun joku pitää sitä yllä.”

Myös Taubes pyrkii maalaaman kuvan vastakkainasettelusta – ikään kuin alan huippuasiantuntijat sotisivat keskenään. Hän luo vaikutelman, että erilaisisten sairauksien synnystä ja terveellisestä ravitsemuksesta on useita ristiriitaisia mutta tasa-arvoisia mielipiteitä.

”Jokaisella on oma teoriansa. Tiede ei pysty yksiselitteisesti osoittamaan kuka on väärässä”, Taubes väittää.

Soikkeli kuvaa tätä retoriikan keinoa seuraavasti:

”Muutos on meille vaikeampaa kuin paikallaan pysyminen niin yksilöille kuin valtioillekin. Tarvitaan verukkeita olla tekemättä mitään, ratkaisuja uuden tiedon aiheuttamaan kognitiiviseen dissonanssiin. Riittää kun uskoo, ettei asia ole vielä selvä, asiantuntijatkin ovat erimielisiä. Useimmat tätä palvelevat artikkelit ja puheenvuorot päätyvätkin vaatimattoman näköiseen päätelmään ’tarvitaan lisää tutkimusta’ – niin aina, maailman tappiin. Tottahan se on, koskaan ei tiedetä kaikkea. Maailma ei kuitenkaan pysähdy, kaiken aikaa on tehtävä päätöksiä parhaan olemassa olevan tiedon pohjalta.”

Miksi ravitsemus on niin hämmentävää?

Palataan alkuruutuun. New York Timesin artikkelissaan Taubes ihmettelee, miksi ravitsemus on niin hämmentävää. On ironista, että nimenomaan Taubes ihmettelee sitä.

Uskaltaisin väittää, että ravitsemus on hämmentävää osittain nimenomaan siksi, että Taubesin kaltaiset epäilyksen markkinamiehet ovat itse tehneet siitä monimutkaista. Jos lukee kirjan Good Calories, Bad Calories on vaikea olla hämmentymättä.

Kun lihavuustutkija George Bray kritisoi kirjaa, Taubes vastasi ettei Bray ollut ymmärtänyt hänen sanomaansa. Olen lukenut sekä journalistin ja tutkijan dialogin että Taubesin kirjan ja sen perusteella voin todeta, että mikäli kirjan sanoma ei välittynyt kristallin kirkkaasti Braylle, oli vika kirjassa. Se on kieltämättä hämmentävä. Ja hämmennys on pakollista, jotta debatti voisi jatkua. Se on epäilysten markkinamiesten elinehto.