Tein taannoin Helsingin Sanomien testin, joka kertoi, syönkö ravitsemussuositusten mukaisesti. Sain tulokseksi 9/10, joka voi tarkoittaa joko hyvää tai huonoa, riippuen siitä mitä suosituksista ajattelee.

Itse ajattelen, että se tarkoittaa ihan hyvää. Luotan ravitsemusasiantuntijoihin ja ravitsemussuosituksiin.

Luotan suosituksiin, kuten luotan vaikkapa lentämiseen. Kun astun lentokoneeseen, uskon siihen, että lentäjät, insinöörit, mekaanikot, atk-asiantuntijat sekä lukuisat muut ammattilaiset ovat tehneet työnsä hyvin ja takaavat minulle turvallisen matkan.

Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, etteikö ongelmia joskus ilmenisi. Jatkaakseni vertauskuvaa, voi olla, että lentoaikataulut venyvät tai joudutaan tekemään turhia välilaskuja. Joskus sattuu jopa vakavia onnettomuuksia. Useimmiten kuitenkin kone nousee ilmaan pisteestä A ja laskeutuu turvallisesti pisteeseen B.

Perimäinen syy miksi uskon ravitsemussuosituksiin on se, että luotan tieteelliseen menetelmään. Ihmisen kehityshistoriassa se on tulen veroinen keksintö, ja ainoa keino tuottaa luotettavasti uutta tietoa.

Toinen syy on se, että luotan tieteen yhteisölliseen voimaan. Yksikään teknologia ei ole vain keksijänsä saavutus, vaan kaikkien niiden ihmisten, jotka ovat tehneet sen asian eteen työtä.

En minä lentämisestä kiitä vain Wrightin veljeksiä. Turvallinen lentomatkaaminen on mahdollista siksi, että tuhannet ja taas tuhannet ihmiset ovat tehneet sen asian eteen järjestelmällisesti työtä.

Tieteen pyörät pyörivät hitaasti. Ravitsemustieteessä faktat selvitetään havaintojen, kokeiden ja kumuloituvan näytön avulla. Tutkimustulokset vertaisarvioidaan, jolloin muut tieteilijät punnitsevat tutkimusmenetelmien ja johtopäätösten pitävyyttä.

Pitkällisen kääntämisen ja vääntämisen jälkeen lopputulemana on uusi tiedonmurunen.

Tieteeseen mahtuu aina kiistoja, mutta ei tiede väitäkään, että kaikki olisi jo ratkaistu. Vaikka kiviä on kääntämättä, on paljon saatu käytännössä aikaankin.

Tiedätkö mikä on beriberi? Entä riisitauti, struuma tai keripukki? Kaikki nämä ovat puutostauteja, jotka ovat jo pääosin hautautuneet historiaan, kiitos ravitsemustieteen.

Luotan siihen, että ne jotka sanovat mikä on terveellistä ruokaa ja mikä ei, nojaavat tieteelliseen menetelmään. Luotan siihen, että tiedeyhteisö nimenomaan yhteisönä toimii.

Joitain ravitsemuskysymyksiä olen itsekin pyrkinyt selvittämään, toki vain harrastajana. Tämä harrastus, eritoten ravitsemustieteen historiaan tutustuminen, on vahvistanut luottamustani asiantuntijoihin.

Minut on vakuutettu siitä, että maailma etenee jatkuvasti parempaan suuntaan, vastoinkäymisistä huolimatta. Kiitos tästä muun muassa Steven Pinkerin ansiokkaan teoksen The Better Angels for Our Nature sekä Carl Saganin häkellyttävän Cosmos-sarjan – sekä kirja että tv-sarja edustavat muuten mitä taitavinta tieteen popularisointia.

Parempaan suuntaan on edennyt myös ravitsemuspolitiikka. Aamulehti kertoi äskettäin, että teollisuuden etujärjestöt on siivottu pois ravitsemusneuvottelukunnasta. Nyt mukana on vain tutkimuslaitosten ja valtionhallinnon ravitsemusasiantuntijoita.

Toinen hyvä asia on se, että vihdoinkin ravitsemussuosituksissa puhutaan ruoan ympäristövaikutuksista. Ravitsemuksessa olisi enemmänkin tilaa ympäristöarvoille, jos minulta kysytään.

Ehkä seuraavalla kierroksella suosituksissa noteerataan myös eläinten hyvinvointi. Onhan eräänlaista kapeakatseisuutta, että jätetään huomiotta niiden elävien olentojen olot, joiden ruumiita ruoaksi suositetaan.

En tiedä, mikä on tilanne Suomessa, mutta Yhdysvalloissa luottamus tieteentekijöitä kohtaan näyttäisi heikentyneen viime vuosina. Vastikään ilmestyneen tutkimuksen mukaan amerikkalaisväestö pitää tieteilijöitä kyllä pätevinä, mutta ei välttämättä luotettavina.

Tilannetta voisi parantaa se, että te tutkijat osoittaisitte enemmän huolta ihmisiä ja ympäristöä kohtaan, siis inhimillisiä piirteitä, tutkimuksen johtopäätöksissä kirjoitetaan.

Haluan loppuun lainata Naomi Oreskesta, tieteen historioitsijaa, jonka työtä kovasti arvostan. Hän on puhunut siitä, että meidän olisi hyvä luottaa tutkijoihin, mutta ei sokeasti. Oreskes sanoo:

”Luottamuksemme tieteeseen, kuten tiede itsessäänkin, tulee perustua näyttöön, ja tämä tarkoittaa sitä, että tieteilijöiden on tultava paremmiksi kommunikoijiksi. Heidän on perusteltava meille, ei ainoastaan se mitä he tietävät, vaan myös se miten he sen tietävät; ja tämä tarkoittaa sitä, että meidän on tultava paremmiksi kuuntelijoiksi.”