Kaikki kirjoittajan Jussi Riekki artikkelit

hs-1

HS ylläpitää kyseenalaista ravitsemuspalstaa

Näyttää siltä, että Helsingin Sanomien verkkosivulle voi kirjoittaa ravitsemuksesta mitä tahansa.

Helsingin Sanomat julkaisee verkkosivullaan kyseenalaisia kolumneja ravitsemuksesta. Aiemmin niistä vastasi muusikko A.W. Yrjänä ja tätä nykyä kirjailija Joonas Konstig. Koska Yrjänä on jättäytynyt jo taka-alalle, puutun tässä yhteydessä vain Konstigin kirjoituksiin.

Konstigin kolumnien aiheet vaihtelevat aina ravitsemustieteestä ruokakulttuurillisiin ilmiöihin, ja elintarviketieteistä syömisen eettisiin kysymyksiin. Mielestäni ei voida puhua enää ”ruokakolumnista”, vaan teemana on laajemmin ravitsemus. Aihepiiristä huolimatta Konstig ei omaa ravitsemus- tai lääketieteellistä koulutusta.

Ajatus HS:n ravitsemuskolumnista on tervetullut. Ikävä kyllä lopputulos jättää kylmäksi. Joonas Konstigin, kuten aiemmin Yrjänän, kirjoitukset pursuavat asiavirheitä, olkiukkoja ja kirjoittajan omia väärinymmärryksiä.

Lue loppuun

gunnars

5 ravintohuuhaan tunnusmerkkiä

Authority Nutrition on suosittu blogi, joka esiintyy kriittisenä tieteen äänitorvena. Todellisuudessa se edustaa kuitenkin ilmiötä nimeltä denialismi.

Moni on ehkä törmännyt verkkosivuun nimeltä Authority Nutrition. Kyseessä on islantilaisen lääketieteen opiskelijan Kris Gunnarsin ravitsemusaiheinen blogi, jossa hän puhuu vähähiilihydraattisen ruokavalion puolesta. Authority Nutritionin tunnusmerkkinä ovat provosoivat listicle-artikkelit – ”11 suurinta ravitsemustieteen valhetta” ja niin edelleen.

Joulukuussa 2012 aloittanut Authority Nutrition on saavuttanut varsin kunnioitettavan suosion. Blogiin on viitannut mm. New York Timesin suosittu ruokakolumnisti ja Gunnarsin mukaan sivulla vierailtiin viime kuussa yli 3 miljoonaa kertaa.

Authority Nutritionissa on kuitenkin yksi ongelma: se on huuhaata. Blogi pursuaa räikeitä asiavirheitä, ruokkii salaliittoteorioita ja tulkitsee lähdemateriaalia valikoiden. Authority Nutrition ei yksinkertaisesti ole luotettava tiedonlähde.

Authority Nutritionin kaltaiset verkkosivut ovat melko taitavia naamioitumaan tieteen äänitorviksi, vaikka totuus on kaikkea muuta. Verhon takana piilee ilmiö nimeltä denialismi.

Lue loppuun

David WeinbergerKris GunnarsTimo Strandberg
kresser

Rasvasodan voittaja julistetaan mediassa

Terveysviranomaisille uhkaa tulla takkiin informaatiosodassa. Yksi syy tähän voi piillä tiedotusvälineissä.

Brittiläisen Cambridgen yliopiston tutkijat julkaisivat viime kuussa tutkimuksen, jonka mukaan voi tai muut kovat rasvat eivät ole yhteydessä sepelvaltimotautiin. Analyysi perustui 72:n aiemman tutkimuksen aineistoon muun muassa Yhdysvalloista ja Euroopasta. Tieto tutkimuksesta levisi kulovalkean tavoin tiedotusvälineissä ja blogeissa. Suomessa siitä uutisoi ainakin Helsingin Sanomat, Yle ja Iltasanomat.

Vähemmälle huomiolle mediassa jäi se, että tutkijat olivat tehneet useita metodisia virheitä. Lisäksi jäi epäselväksi, miksi tutkimuksessa ylipäätään saatiin sellaisia tuloksia kuin siinä saatiin.1

Uutisia lukiessani mieleeni palasi vastaava episodi kolmen vuoden takaa. Silloin eräässä meijeriteollisuuden rahoittamassa tutkimuskoosteessa tultiin samaan johtopäätökseen, ettei kovalla rasvalla ole yhteyttä sydän- ja verisuonisairauksiin. Ja aivan kuten nytkin, uutinen tutkimuksesta levisi nopeasti ympäri maailmaa. Tutkimuksen julkaissut tiedelehti American Journal of Clinical Nutrition julkaisi samoihin aikoihin myös kolme kriittistä kommentaaria, jotka osoittivat meijeriteollisuuden tutkimuksessa olleita puutteita. Moniko uutisoi näistä kommentaareista? – ei kovinkaan moni.

Mielestäni media aika harvoin onnistuu dokumentoimaan tieteen tapahtumia tasapainoisesti. Tämä johtunee jo uutiskriteereistä itsestään: epätavallisilla ilmiöillä on enemmän uutisarvoa kuin tavallisilla. Näin ollen poikkeuksellinen tutkimustulos uutisoidaan todennäköisemmin kuin ennalta-arvattava. Samoin kaikki jälkipuinti jäänee helposti uutisoimatta, koska sillä on valtamediassa vain vähän uutisarvoa ja sen käsittely voi olla toimittajalle liian vaikeaa.

Sen enempää spekuloimatta, haluan ottaa esiin muutaman esimerkin siitä, miten kuva tieteestä vääristyy mediassa. Tarkoituksenani ei ole parjata toimittajia. Mielestäni on kuitenkin aiheellista alleviivata, että tiede- ja terveysjournalismissa on parantamisen varaa.

Lue loppuun

keys-cover-01

Ravitsemustieteen pseudohistorioitsijat tulevat

Joukko kyseenalaisin motiivein varustettuja henkilöitä on ryhtynyt kirjoittamaan ravitsemustieteen historiaa uudelleen.

Kirjailija Joonas Konstig kirjoittaa ravitsemusaiheista kolumnia Helsingin Sanomien sivulla. Tuoreessa kirjoituksessaan Konstig viittaa englantilaiseen klassikkokirjailijaan, George Orwelliin. Konstig leikkii ajatuksella ”mitä George Orwell opettaa meille ruoasta”. Koska olen itsekin Orwellin kirjallisuuden ystävä, liityn mukaan leikkiin.

Konstig ihannoi kivikautista ja ”alkuperäistä” ruokavaliota. Tuoreessa tekstissään hän haluaa luoda vaikutelman, että myös Orwell ajatteli jotakuinkin samoin. ”Pitkällä aikavälillä kenties havaitsemme, että säilykeruoka on konekivääriä vaarallisempi tappoase”, Konstig siteeraa kirjailijaa.

Oli Orwellin näkemys terveellisestä ravitsemuksesta millainen hyvänsä, hänen kirjallisuudestaan löytyy mielestäni suurempia viisauksia, joista yhden haluan nostaa esiin.

Lue loppuun

why-nutrition-is-so-confusing

Miksi ravitsemus on niin hämmentävää?

Journalisti-kirjailija Gary Taubes hyökkää tiedettä vastaan New York Times -lehdessä, jälleen kerran.

New York Times -lehti  julkaisi eilen sunnuntaina artikkelin otsikolla Why Nutrition Is So Confusing. Artikkelin taustalla on Gary Taubes, palkittu amerikkalaisjournalisti. Taubes tuli tunnetuksi vuonna 2007 kirjallaan Good Calories, Bad Calories, joka väittää, että kaikki mitä meille on opetettu terveellisestä ravitsemuksesta perustuu valheeseen ja roskatieteeseen.

Taubes itse on ns. ”hiilihydraattihypoteesin” kannattaja. Kyseessä on harhainen ajatus, jonka mukaan nimenomaan ravinnon hiilihydraatit lihottavat ja sairastuttavat, kun taas rasva on harmitonta. Taubesin kirjan väitteitä on ruotinut perusteellisesti mm. Penningtonin lihavuuden tutkimusyksikön johtaja George Bray.

Menestyskirjansa julkaisun jälkeen Taubesilla tuntuu jääneen levy päälle. Lehtiartikkeli ja haastattelu toisensa jälkeen toistaa samaa mantraa, mukaan lukien kolme vuotta sitten julkaistu kirja Why We Get Fat. Tuore artikkeli New York Timesissä ei tee poikkeusta.

Lue loppuun